Esittelyssä: Syksyn 2024 uudet mittatilauskankaat

Loppukesän ja alkusyksyn lämpimät säät ovat taakse jäänyttä elämää. Niinpä ajatukset ovat kääntyneet hiljalleen syksyiseen arkeen. Tähän aikaan vuodesta lämpötila saattaa päivän aikana muuttua hurjasti, joten vaatteilta odotetaan paljon. Päällä pitää olla edustavaa, hengittävää ja tyylikästä vaatetta kun syksy saapuu. Turon mittatilauspalvelu tarjoaa hyvän mahdollisuuden käydä läpi asiantuntijan kanssa omaa pukeutumista. Valittavana on erilaisia pukuja, irtotakkeja ja -housuja, sekä päällystakkeja, joihin voi valita omaan arkeen sopivat kankaat. Tässä kirjoituksessa esittelemme niistä tuoreimmat uutuudet.

 

Robert Noble: Donegal-tweed

 

Kankaanvalmistus on Irlannissa oma taiteenlajinsa. Donegal on maakunta maan luoteisosassa, Ulsterin provinssissa. Nimestäkin päätellen kangaskutomoilla on pitkä historia alueella. Parhaiten se tunnetaan maailman parhaista tweed-villakankaista. Tähän syksyyn olemme valinneet luonnollisia sävyjä sisältävän pehmeän ja lämmittävän ruutukankaan. Sopii irtotakkiin ja käytettäväksi erilaisten ja väristen housujen kanssa. Kangas on niin hyvää ja hengittävää, että tarvittaessa se ajaa alkusyksystä myös päällystakin asiaa.

Lanificio di Pray: Villa-Kashmir
 
Toinen astetta lämpimämpi irtotakkikangas tulee Lanificio di Prayn kutomolta Italian Biellasta. Tämä syksyyn ja talveen soveltuva villakangas sisältää 6% kashmiria, joten sen pinnalla tuntuu luksusmainen pehmeys. Sininen on helppo yhdistää monen tumman ja vaalean värin kanssa. Ruutukuviossa on punertavaa sävyä, joten kaikki viininpunaiset, oranssit ja muut maanläheiset värit ovat loistava lisä tähän asukokonaisuuteen

Bottoli: Värjäämätön merinovilla
 

Tämän kankaan kauneus on sen luonnollisessa sävyssä ja tarinassa sen takana. Bottoli on italialainen kangaskutomo jonka toiminnan keskiössä on kestävämpien tuotantotapojen kehittäminen. Mittakangasvalikoimaan valittu merinokangas on värjäämätöntä, joten siinä on villan upea luonnollinen väri. Se on pehmeää ja jämäkkä kudonta antaa sille lisäksi hyvät lämmöneristysominaisuudet.

 

Vitale Barberis Canonico: Elegantti liituraita

 

Monien tuntema Vitale Barberis Canonico on valmistanut tämän syksyn mittakangasvalikoimaamme klassisen tummanpuhuvan liituraidan. Kankaan pinnassa on maltillinen flanellimainen tuntu joka kertoo sen sopivan kaikesta hienostuneesta ulkonäöstä huolimatta täydellisesti syksyyn ja talveen. Tämä liituraita sopii täydellisesti myös kaksiriviseksi mittapuvuksi.

 Campore: Kalanruotokuviollinen rouhea villakangas

  

 Syksyn värimaailmaan "loistavasti" istuvassa Camporen kalanruotokuviollisessa villakankaassa yhdistyy italialainen kankaankudontaperinne ja rouhea brittiläistyylinen villa. Tämä kangas sopii puvun lisäksi erinomaisesti myös irtotakin ja -housujen materiaaliksi. Kankaan pinnan karheus huokuu luonnetta. Tämä kangas pääsee oikealla tavalla esiin erityisesti tummien värien kanssa.